Johan-Galtung_nettiin-371x600

Rauhanomaisen puolustuksen strategia

 

Tämä on nuoren lukijan teksti. Kallion lukion opiskelijat valitsivat tuoreistan tietokirjoista itseään puhuttelevia teoksia. Teoksen aihe saattoi olla tuttu tai vieras. Se saattoi vedota muistiin, tunteisiin, tiedon janoon, tuntemattoman kiehtovuuteen: oman olemisen ääriviivoihin. Tämä on nuoren kirjoittajan teksti. Tämän hän halusi sanoa teoksesta, teokselle, toiselle lukijalle. Seuraava teksti käsittelee Johan Galtungin teosta Rauhanomaisen puolustuksen strategia.

Aurinko laskee ja koittaa nuorelle naiselle turvaton vuorokaudenaika. Puskat, kadut ja puistot täyttyvät potentiaalisista uhkista. Astuessaan ulos voi ylittää mystisen rajan, jolloin näyttää liian hyvältä.

Olen menevä. Nautin yöstä. Silti joudun yöhön rientäessäni hyväksymään, että ennemmin sääntönä kuin poikkeuksena mahdollinen laittautuminen tulkitaan kutsuna soidinmenoihin. Aamuyöstä pelkän sukupuolenkin voi käsittää oikeutena tulla hikisesti iholle.

Etsin uusia sääntöjä ihanalle elävälle yölle.

Seksuaalinen häirintä on rehevöittänyt yöelämän kuin Itämeren konsanaan. Se on käsite, joka konkretisoituu nuorille naisille siitä hetkestä lähtien, kun verho yöelämään raottuu. Tarjotut vaihtoehdot siltä välttyäkseen ovat perinteisesti totaalikieltäytyminen ja fyysinen puolustautuminen.

Usein jo pienet tytöt kasvatetaan ensimmäiseen – joko hameesta tai koko öisestä maailmasta kieltäytymiseen. Nuoruus on kuitenkin riemullisen vapauden aikaa. Vastuuttomuutta ei ole lähteä yöhön tanssimaan – eiköhän se konkretisoidu ennemmin toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden rikkomisessa. Tekosyy ei ole humala. Kunnioitan itse ihmisarvoa niin paljon, etten tahdo rikkoa tuota koskemattomuutta edes sillä verukkeella, että omaani on kajottu. Molempien vaihtoehtojen premissinä on täysin epäinhimillinen hyökkääjä. Ei kykyä muuttaa käytöstä. Suora vaste ärsykkeeseen.

Mietitään hetki, mitä yö merkitsee elämän, ei nukkumisen vuorokauden aikana. Lähden ulos kohtaamaan ihmisiä, kokemaan, kuulemaan mielettömiä tarinoita, tanssimaan, rentoutumaan, vapautumaan. Ne ovat asioita, joilla rikotaan arkisia kaavoja. Etenkin baarikäyttäytyminen on hyvin primitiivistä ja juuri siksi kiehtova maailma. Kyse on ihmisten kohtaamisesta, ei sukupuolten välisestä kitkasta ja sen eskaloitumisesta suuntaan tai toiseen. Siksi ei pitäisi olla olemassakaan kirjoittamattomia sääntöjä, jotka ensinnäkin edes sallivat naisen iholle tulemisen omistajan elkein. Allekirjoittamatta itse varsin sotaista näkemystäkään en tahdo suostua sen sääntöihin. Arvostetun rauhan- ja konfliktintutkija Johan Galtungin teos Rauhanomaisen puolustuksen strategia antaa muutamia työkaluja ongelman ratkaisemiseen.

Yön vältteleminen ei ole ratkaisu. Menetät mahdollisuuden kohdata vieraan arvomaailman ja vaikuttaa siihen. Vältät koko vastakkainasettelun viestittämällä näkymättömyydelläsi, ettei ole olemassa muuta arvomaailmaa kuin se, jossa nainen on vapaata omaisuutta.

Väkivalta ei ole ratkaisu. Sodan voittaminen sekoitetaan rauhan voittamiseen. Fyysinen puolustautuminen ei ole kommunikaatiota. Sillä ei tavoiteta ahdistelijan vääristynyttä maailmankuvaa.

Pikemminkin tulisi etsiä keinoja, jotka hyökkääjän vahingoittamisen sijaan puolustavat naisen koskemattomuutta ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Keinojen on muutettava koko sosiaalista organismia. Jokin nimellinen kampanja tai järjestö ei juuri auta jäädessään leijumaan jonnekin periaatteen tasolle samanmielisten Facebook-tykkäyksiin ja hashtageihin. Keinojen on yletyttävä yhtäläisesti kaikkiin. Fyysiseen puolustautumiseen kehottaminen tai jopa kouluttaminen ei muuta yöelämän kirjoittamattomia sääntöjä. Se poistaa ongelman yksittäistapauksittain, vain marginaalisesti.

Kasvatuksen merkitys. Miksi tytöt kasvatetaan pelkäämään? Koska kaikkia ei ole lapsesta saakka opetettu kunnioittamaan.

Alueellinen puolustus. Baarien ja yökerhojen tulisi ottaa matalan kynnyksen linja häiritsevästi käyttäytyvän henkilön ulosheittämiseen. Potentiaalisen ahdistelijan tietoon on saatettava, ettei häiritsevää käytöstä sallita ja ympärillä on ihmisiä, jotka todella puuttuvat tilanteeseen huomatessaan ahdistelutapauksen.

Pyrkimysten mitätöinti. Seksuaalinen häirintä on valinta, jolla on päämäärä. Vanhoihin sääntöihin alistuminen tunnustaa häirinnän päämääriä. Se syö nuoruuden rohkeutta mennä ja tulla kellon ympäri kuten hyvältä tuntuu. Mitä jää, jos ei saa nauttia ainutlaatuisesta olemassaolostaan niin?

Aurinko laskee jälleen. Oikeaa rauhaa ei saavuteta väkivallan keinoin eikä liioin päivänvalossa tilannetta paheksumalla. Se voitetaan selättämällä vanhat säännöt – pelaamalla uusilla.

Anna Kirvesniemi,18, KirjaKallion opiskelija

KirjaKallio on Kallion ilmaisutaidon lukion monivuotinen kirjallisuushanke. Kahden erityistehtäväaineen, kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun, yhteistyöproduktio on toteuttanut syksystä 2012 lähtien Helsingin Kirjamessujen Louhi-lavan koko ohjelman. Nuortenkirjallisuudelle omistettu Louhi-lava muuttuu syksystä 2016 alkaen KirjaKallio-lavaksi. Messutyön lisäksi KirjaKallio tekee halki vuoden yhteistyötä eri kulttuurialan toimijoiden, kuten kustantamojen, kansalaisjärjestöjen, sanataideklubien, kirjastojen, museoiden ja muiden kaupunkisanansaattajien kanssa. 

www.facebook.com/KirjaKallio

Instagram ja Twitter: @kirjakallio