17.5.2011. JyvŠskylŠ. Kirjailija Mikko Porvali.

Toisenlaisen Venäjän puolesta – Tietokirjailijavierailu Schildtin lukiossa

Vakoojakoulu  Sinisen kuoleman kuva

Yksi yleisimmistä kirjailijoilta kysyttävistä kysymyksistä on ”kuinka tulla kirjailijaksi”. Meillä Schildtin lukiossa kirjailijavierailulla käynyt tietokirjailija Mikko Porvali ei kuitenkaan ryhtynyt asiaa kierrellen ja kaunistellen selittelemään, vaan antoi yksinkertaisen ja lyhyen vastauksen: ”Sitä ei kukaan tiedä”. Kaikilla on oma polkunsa kuljettavana matkalla kirjailijuuteen, mutta muutamat asiat helpottavat sitä huomattavasti. ”Lukekaa. Lukekaa paljon, ja sitä, mikä teitä itseänne kiinnostaa. Kaikki on hyödyksi, sillä lukemalla oppii ajattelemaan. Ajatteleminen määrittää sitä, miten me maailmaa näemme ja koemme. Koska kaikilla on oma tapansa ajatella, on kaikilla myös oma tapansa kirjoittaa. Kirjoittaessaan on kuitenkin opeteltava kuuntelemaan muiden kriittisiäkin mielipiteitä omasta tekstistä. Kritiikki on ymmärrettävä, sillä oikeastaan vain sen avulla voi kirjoittajana kehittyä.”

Porvali antoi esimerkin omasta nuoruudestaan.  Ensimmäisen käsikirjoituksensa Porvali kirjoitti varusmiespalveluksestaan, joka monipuolisten vaiheiden jälkeen heitti hänet Ruotuväki-lehden toimittajaksi Bosnia-Hertsegovinaan. Käsikirjoitus ei kuitenkaan koskaan päätynyt julkaistavaksi, kuten ei myöskään hänen kokoamansa runoteos. Loppujen lopuksi Atena-kustannus kiinnostui Porvalin gradunsa pohjalta valmistelemasta tietokirjaluonnoksesta. Nykyään tuo teos kantaa nimeä Vakoojakoulu – Päämajan asiamieskoulutus jatkosodassa.

Asiamiestiedustelu on ammattitermi vakoilulle. Sodan aikana tietoa vastapuolen toimista on saatava keinolla millä hyvänsä. Asiamiestiedustelu on varsin käypä tekniikka tiedonhankintaan, sillä sopivan henkilön löytyessä eivät kielitaito tai kulttuurierot ole ongelma. Suomessa asiamiestiedustelutehtäviin koulutettiin jatkosodan aikana sotavankeja, jotka lähetettiin myöhemmin takaisin kotimaahansa. Heidän tavoitteenaan oli onkia tietoonsa sotastrategisesti merkittäviä asioita ja lähettää niitä takaisin Suomeen.

Mukaansatempaavan lennokkaalla puhetavallaan Porvali jatkoi osuvaa kuvaustaan sota-ajan Suomesta. Kertomusta värittivät karun realistiset, mutta toisaalta naurunpyrskähdyksiä aiheuttavat yksityiskohtaiset tapauskuvaukset. Sodassa vangeiksi jääneiden pelko ja stressi ovat olleet aiheellisia. Ruoasta oli pulaa ja kaikki se vähä käytettiin ensisijassa armeijan ruokkimiseen, mistä johtuen Suomen sotavankikuolleisuus olikin suurta. Asiamiestiedustelukoulutukseen valitut henkilöt saivat ravitsevampaa ruokaa ja muutenkin heidän kohtelunsa oli muita vankeja parempaa.

Porvalilla oli jaettavanaan myös tarina siitä, kuinka vangituilta neuvostosotilailta tietoja kalasteltiin. Kuulusteltava ja kuulustelija laitettiin perisuomalaiseen tyyliin saunomaan keskenään.  Samalla juotiin, sillä alkoholi sai kielenkannat liikkeissään lipevämmiksi. Suomalaista kuulustelijaa tietysti vaihdettiin välillä, jotta hänellä pysyivät kerrotut jutut muistissa.

Asiamieskoulutuksille keksittiin mielenkiinnottomat peitenimet, jotta niiden todellinen sisältö pysyi salassa. Tarkan esikarsinnan jälkeen koulutukseen valitut opetettiin morsettamaan, jotta kerätyt tiedot saatiin viestitettyä takaisin Suomeen. Jokaisen tiedustelijan viestikieleen liittyi kuitenkin pieni jippo, sillä heistä jokaiselle opetettiin yksi tietty kirjain väärin.  Jos kaikki kirjaimet olivat viestissä oikein, ei morsettaja ollut tehtävälle lähetetty henkilö. Koulutukseen kuului myös paikannustaitojen opetteleminen, koska itsensä löytäminen kartalta vieraassa maastossa laskuvarjohypyn jälkeen ilman nykyaikaista laitteistoa ei ollut aivan helppo tehtävä.

Yhden kurssin valmistuttua se pakattiin kokonaisuudessaan lentokoneeseen. Monelle se oli ensimmäinen kerta ilmassa, sillä alkujaan koulutukseen kuulunut harjoitushyppy jätettiin myöhemmin pois ohjelmasta. Harjoitushypyn suorittaneet eivät nimittäin kovin mieluusti uuteen hyppyyn ryhtyneet, kun he olivat nähneet ja kokeneet sen aikaisen laskuvarjon huimat ominaisuudet. Edes silloin kyseenalaisen näköinen naruhärpäke ei vakuuttanut, nykyään se muistuttaisi vain pientä heiveröistä repun tapaista esinettä. Yhteensä toistasataa agenttia lähetettiin tehtävilleen laskuvarjopudotuksin.

Vain alle puolet Neuvostoliittoon lähetetyistä tiedustelijoista selviytyi takaisin. Jotkut jäivät kiinni ja osa teki varmaankin niin kuin Porvali hyvin asiaa nykyihmisen kannalta kuvasi ”Päästessään takaisin kotimaahansa, meni kiireen vilkkaa takaisin kotiinsa ja piti suutaan supussa veljeilystään vastustajien kanssa.” Ne harvat, jotka palasivat tiedustelureissultaan onnistuneesti takaisin Suomeen, saivat aloittaa uuden elämän uuden henkilöllisyyden turvin. Selvitettäessä syitä sille, miksi vangeiksi jääneet vaihtoivat puolta, on tultu siihen tulokseen, että esimerkiksi Neuvostoliittoon verraten edistyksellinen uskonnonvapaus houkutteli silloin Suomessa. Toisaalta asiamiestiedusteluun suostuneiden tiedetään kertoneen myös, että he eivät tehneet sitä Suomen, Neuvostoliiton, eivätkä esimerkiksi Saksan, vaan toisenlaisen Venäjän puolesta.

Mikko Porvali on rikoskomisario ja oikeustieteiden maisteri, joka on kirjailijauransa aikana julkaissut seitsemän teosta. Hänen esikoisromaaninsa Sinisen kuoleman kuva julkaistiin vuonna 2015. Sitä ennen hän on julkaissut yhteensä kuusi Suomen sotia käsittelevää tietokirjaa. Tietokirjoissaan Porvali käsittelee asiamiestiedustelun lisäksi myös esimerkiksi kaukopartiointia. Esikoisromaani sekin pohjautuu vakaasti faktatietoihin, mutta yhdistää tapahtumat kokonaisuudeksi fiktion keinoin. Porvali kertoo löytäneensä tietoja kirjoihinsa useista eri arkistoista, osin erikoisistakin luokitteluista. Lisäksi hänen isoisänsä jäämistön kätköistä löytämänsä asiamieskoulutusohjelmaa koskevat dokumentit ovat auttaneet kirjoittamista etenemään.

Teksti: Viivi Keinänen, Schildtin lukio

Voit tutustua Mikko Porvalin tuotantoon osoitteessa:

http://www.atena.fi/

http://www.atena.fi/kirjailijat/kirjailija/299