Antti Vihinen ja Mozart

Minä ja Mozart

Antti Vihinen 29.10.2014
”Arvoisa toimitusjohtaja Vihinen. Saattaa olla, että pidätte Sibeliuksesta, mutta te pidätte hänestä jotenkin väärällä tavalla.” Näihin pysäyttäviin sanoihin tyssähti joitakin vuosia sitten sähköpostikirjeenvaihtoni erään lahtelaisen rouvashenkilön kanssa. Hän oli pahoittanut mielensä eräästä poleemisesta Sibeliuksen natsi-yhteyksiä käsittelevästä artikkelistani ja lähetti minulle palautetta.

Erityisesti hän ihmetteli sitä, miten minun tavallani ajatteleva henkilö oli päässyt Sibeliuksen nimeä kantavan talon johtajaksi: ”Te varmaan vihaatte Sibeliusta!” hän kirjoitti tuohtuneena.

No, näitähän riitti, enkä yleensä vaivautunut vastaamaan, mutta tälle minulle tuntemattomalle rouvalle lähetin vastausviestin: ”Arvoisa rouva X. Kyllä minä pidän Sibeliuksesta, olen aina pitänyt!” Ja tähän sitten sain tuon edellä mainitun tilityksen.

Jos tämän päivän Suomessa menee kirjakaupan musiikkikirjaosastolle, ei sellaista enää ole. Osastot ovat kutistuneet pariksi hyllynkulmaksi. Valtaosa musiikkikirjoista käsittelee rock-musiikkia ja muutamat harvat ns. klassisen musiikin kirjat käsittelevät sinivalkoisella otteella Sibeliusta.

Sibeliuksesta olen minäkin kirjoittanut. Tuorein kirjani käsittelee kuitenkin Mozartia.

On jotenkin oireellista, että Mozartista elämäkerran kirjoittanut suomalainen aloittaa pienen blogi-kirjoituksensa parilla Sibelius-anekdootilla. Niin pitkä on Sibeliuksen varjo. Mitä siitä pitäisi ajatella? Joskus kymmenisen vuotta sitten heräsin tätä asiaa ja asetelmaa pohtimaan: miksi suomalaiset musiikintutkijat eivät kirjoita ja julkaise kirjoja esimerkiksi Beethovenista, Wagnerista – tai Mozartista?

Minulle Mozart on aina ollut tärkeä säveltäjä: hänen tuotantonsa ottaisin mukaani autiolle saarelle, sen laatu kun on niin tyrmäävän upeaa. Hänen sävellyksistään on tullut minulle yhdenlainen uskonto tai maailmankatsomus, enkä häpeä tunnustaa ajoittain jopa itkeväni Mozartia kuunnellessani.

Mozart jos kuka on sellainen säveltäjä, joka ansaitsee myös suomenkielellä kirjoitetun elämäkerran, ovathan hänestä Suomessa julkaistut teokset lähes yksinomaan käännöskirjallisuutta, joista tuoreimmat 1980-luvulta. Tätä puutetta uskalsin ryhtyä paikkaamaan. Mozart on tietenkin läpikotaisin tutkittu ja analysoitu, joten päätin tarkastella häntä täysin subjektiivisesti. Siitä tuli myös kirjani nimi: Minä ja Mozart.

Vuonna 2006, jolloin maailmassa juhlittiin Mozartin 250-vuotissyntymäpäivää, tehtiin Itävallassa laskelma, jonka mukaan Mozartin brändiarvo on noin viisi miljardia euroa. Se on enemmän kuin Picasson, Warholin tai van Goghin brändit yhteen laskettuina. Se on myös paljon enemmän kuin Paul McCartneyn brändi.

Itse asiassa Mozart lukeutuu maailman 50 arvokkaimman brändin joukkoon. Valtaosa tästä ”markkina-arvosta” muodostuu turismista, suklaakonvehdeista ja sen sellaisesta. Saksalaisessa Monopoli-pelin versiossa Mozartstrasse on niitä kaikkein kalleimpia katuja ja sijoituskohteita, jonne persaukisella ei ole mitään asiaa. Näin kovaa valuuttaa Mozart, tai oikeammin Amadeus, nykyisin siis on, vaikka hän omana aikanaan taiteili pikavipeillä, rakasti pieruhuumoria ja vietti jonkinlaista rocktähden elämää.

Mozartin merkitys ei kuitenkaan ole pelkästään hänen musiikissaan. Hän taisi olla läntisen kulttuurihistorian ensimmäinen freelance-säveltäjä, jonka luovaan toimintaan ja henkiseen vapautumiseen 1700-luvun lopun yhteiskunta ei oikein tahtonut saada otetta. Monet Mozartin oopperat olivat aihepiireiltään niin arkaluontoisia, että ne läpäisivät keisarilliset tai kirkolliset sensuurikontrollit vain vaivoin.

Mozart oli yksi valistusajan merkittävimmistä taiteilijoista, jonka jäljiltä musiikki ei enää koskaan ole taipunut ja kesyyntynyt pelkästään hovien, aatelisten tai yläluokan yksinoikeudeksi. Mozart toi musiikin kaduille ja rahvaan keskuuteen eikä kansa ole siitä enää irti päästänyt.

Jos musiikin avulla ennen Mozartia ylistettiin jumalaa ja hallitsijaa, niin Mozartin taiteellisen supernovan myötä musiikkiin ilmestyi taivaallisten voimien rinnalle myös maallinen elementti, ihmisenä olemisen suuret kysymykset, lyhyesti: humanismi. Kun Bach, ”viides evankelista”, oli töin tuskin saanut musiikillaan ihmisten päät järjestykseen luterilaisten oppien selittäjänä, pani Mozart nämä päät jälleen sekaisin: Bastillen valtauksen taustalla soi Mozartin musiikki.

Mozartin yhteiskunnallinen vaikutus ei jäänyt pelkästään ihmismielen sielunmaiseman mullistuksiin. Vaikka Mozart käytännössä sävelsikin oman aikansa viihdemusiikkia, on hänen teoskataloginsa nykyisin kanonisoitunut osaksi niin sanottua ”korkeakulttuuria”.

Säveltäjän elämäntarinasta rakennettiin nopeasti hänen kuolemansa jälkeen myytti, jossa ikonin asemaan nousi ensin ”jumalalle rakas” Amadeus (nimi, jota hän ei milloinkaan käyttänyt itsestään), ja romantiikan aikakaudella viimein ”musiikin Kristus”, joksi Tshaikovski hänet julisti. Taivaallisen, jumalaisen musiikin säveltäjä ikonisoitui, ja hänen taiteelleen ja seuraajilleen alettiin pystyttää luostareita ja temppeleitä.

Niitä on nykyinen Töölönlahtikin väärällään.