Aihearkisto: joulukuu 2016

kaali

K niin kuin kaali

Salla Korpela
Into

kaali

Kyssäkaalicarpaccio, kimchi, kukkakaalipizzapohja, paras coleslaw ja kaalifajitas – siinä esimerkkejä Into Kustannuksen uutuuskirjan K niin kuin kaali (2016) resepteistä. Salla Korpelan ja Anna Aution kirjaan on koottu eri puolilta maailmaa innovatiivisia ruokaohjeita kaalista. Lehtikaali ja kukkakaali ovat olleet viime aikoina trendien aallonharjalla ja K niin kuin kaali tarttuu tähän trendiin ja laajentaa käsityksiä kaalien mahdollisuuksista.

Kaikki kirjan ruuat ovat kasvisruokia ja suuri osa myös vegaanisia. Miltei kaikki ohjeet voi toteuttaa gluteenittomina. Kirja esittelee seitsemän eri kaalia ja niistä yhteensä kymmeniä reseptejä. Ohjeissa on pääruokien lisäksi myös lukuisia kastikkeita ja lisukkeita, jotka sopivat monen muunkin kuin kaaliruokien kanssa tarjoiltavaksi, esimerkiksi herkullinen parsakaalipesto.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

elamani vegaanina

Elämäni vegaanina

14 ihmistä huipulla
Mia Takula
Into

elamani vegaanina

Mia Takulan (o.s. Salli) Elämäni vegaanina on ensimmäinen kotimainen tietokirja vegaaneista. Kirja julkaistiin vuoden 2017 alussa. Samaan aikaan alkoi seuraava vegaanihaaste, joka kutsuu ihmiset vegaanisen tammikuun viettoon. Siihen arvioidaan osallistuvan 10 000 ihmistä.

Elämäni vegaanina kertoo 14 suomalaisen vegaanin tarinan. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Katariina Souri, ja oman tarinansa kertovat thainyrkkeilyn maailmanmestari Harri Nieminen, vuorikiipeilijä Carina Räihä, ultrajuoksija Juuso Simpanen, eläinsuojelukeskus Tuulispään perustaja Piia Anttonen, kirjailija Antti Nylén, palomies Sami Lillsunde, lääkäri Nina Ilmaniemi, maalainen Timo Kantola, eläintenkouluttaja Miira Hellsten, salakuvaaja Kristo Muurimaa, kokki Inna Somersalo, ympäristöaktiivi Leo Stranius, kauneusyrittäjä Viola Riste ja eläinasiavaikuttaja Salla Tuomivaara.

Kirjasta selviää, kuka heistä työskenteli aiemmin turkishuutokaupassa, kenen harrastuksiin kuului metsästys, millaista on joutua itse haulikon maalitauluksi ja miksi urheilu on helppoa vegaanina. Loppukirjoituksessa kirjailija palaa tekemiinsä kettujen vapautuksiin vuonna 1995. Hän kertoo myös ensimmäistä kertaa muusta laittomasta toiminnastaan eläinten puolesta.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

gastropun

Gastropub kotikeittiössä

Ali Suviala, Sami Piskonen, Mariaana Nelimarkka & Janic Leino
Readme.fi

gastropun

Ruokaa oluen ja ystävien seurassa!

Kirja tuo gastropubin omaan keittiöösi: yhdistä rehtiä ruokaa ja hyviä oluita keittiömestari Ali Suvialan tapaan. Opi, mikä saa ruoan ja oluen liiton toimimaan.

Kirjan avulla valmistat myös omaa olutta – mukana ohjeet ja reseptiikkaa.

Kirjan kaikki ruokaohjeet ovat helposti toteutettavia ja selkeitä. Perustelluista oluen ja ruoan yhdistelmistä on iloa niin arjessa kuin juhlassa – tilanteissa, joissa olemme tottuneet nauttimaan olutta: grillibileissä, kisakatsomossa, illallispöydässä, juhlapyhinä.

Oluttyylien esittelyn ohessa on pohdintaa, mitkä tekijät oluessa ja ruoassa luovat liiton. Laajemmin aihepiiriä puntaroivat alan ammattilaiset, muun muassa panimomestari ja sommelier.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

kotimainen

Kotimainen Cocktail

Juomasekoituksien historiaa ja nykypäivää Suomessa
Jarkko Nikkanen, Mikael Karttunen, Michael Grönfors & Thomas Lindström
Readme.fi

kotimainen

Uraauurtava teos todellisten ammattilaisten kirjoittamana!
Tämä teos opastaa juomasekoituksista ja niiden tuomista makuyhdistelmistä kiinnostuneen kuluttajan melkoiselle matkalle erilaisten alkoholien sekä juomasekoituksien maailmaan. Tätä teosta lukiessaan ja kirjan noin 300 erilaista juomasekoitereseptiä kokeillessaan ei tarvitse olla alan ammattilainen vaan tämä teos antaa vankan perustan, jolle omaa cocktailharrastusta on hyvä rakentaa.

Kirja vastaa muun muassa seuraaviin kysymyksiin:
• Onko pakko ostaa kaikki erikoisvälineet että voi tehdä hienoja ja hyviä drinkkejä?
• Voiko helppo drinkki olla hyvä?
• Voiko kuka tahansa tehdä hyvänmakuista drinkkejä?
• Miten teen vaikutuksen ystäviini drinkeillä?
• Minulla on vain pullo brandya, jonka sain lahjaksi, saako siitä tehtyä mitään hyvää?

Lue lisää kustantajan sivuilta.

8020 ruokavalio

80/20 Ruokavaliotyökirja

Opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon
Mia Karlsson, Marika Venäläinen & Mari Moilanen
Readme.fi

8020 ruokavalio

80/20-ruokavalio on poikkeus kaiken kieltävien ruokavalioiden joukossa, sillä se
panostaa kohtuullisuuteen. Herkut salliva kokonaisuus saattaa kuitenkin kuulostaa pettävän helpolta, sillä tuloksia ei saa aikaiseksi ellei tee riittävästi muutoksia ruokavalioon.

Idea 80/20-ruokavaliotyökirjasta syntyi hullusta ajatuksesta – mitä jos ihmiset eivät enää olisi tiukoilla laihdutuskuureilla? Mitä jos keskittyisimme pysyvään tasapainoon, jonka myötä myös kilotkin karisevat kuin itsestään? Tutkimuksissakin on nähty, että laihdutuskuurit lihottavat. Tiukat dieetit eivät toimi, sillä mikään tiukka rajoitus ruokavaliossa ei voi toimia pysyvästi. Mieli kyllästyy ja kaikki kielletty näyttää houkuttelevalta. Siksi halusimme lähestyä
ruokavaliota täysin toisesta kulmasta: hyvä ruokavalio voi sisältää herkkuja.

80-prosenttisesti hyvällä ruokavaliolla voi saavuttaa terveyshyötyjä ja saada painon putoamaan. Riittää kun ruokavaliosta 80 % on järkeviä valintoja – loput voi tehdä omien makumieltymystensä mukaan.

Omat kokemukset dieettiviidakossa ja hyvinvointialalla työskentelemisestä
ajoivat Mia Karlssonin kehittämään tasapainon tueksi aivan uudenlaisen
tavan seurata omia syömisiään. Mukaan kehitystyöhön tuli 10 vuotta
laillistettuna ravitsemusterapeuttina toiminut Marika Venäläinen, joka toi
mukanaan kokemusta erityisesti painonhallinta-asiakkaista. Yhdessä
ruokatoimittaja Mari Moilasen kanssa tähän kirjaan suunniteltiin
tasapainoisia ja hyvältä maistuvia reseptejä.

Lue lisää kustantajan sivuilta.