Aihearkisto: Yleinen

97895249538251

Sateenkaarilipun havinaa

Tämä on nuoren lukijan teksti. Kallion lukion opiskelijat valitsivat tuoreista tietokirjoista itseään puhuttelevia teoksia. Teoksen aihe saattoi olla tuttu tai vieras. Se saattoi vedota muistiin, tunteisiin, tiedon janoon, tuntemattoman kiehtovuuteen: oman olemisen ääriviivoihin. Tämä on nuoren kirjoittajan teksti. Tämän hän halusi sanoa teoksesta, teokselle, toiselle lukijalle. 

Kuljen Senaatintorin läpi Kauppatorille, kohti kotia. Katson Kruunuhaan siluettia ja muistelen helsinkiläismies Aapon kävelyä samaisessa maisemassa 1930-luvulla. Aapo antoi Kruununhaan kodistaan monelle nuorelle kodittomalle miehelle katon pään päälle seksiä tai muuta läheisyyttä vastaan. Kun hän jäi kiinni, elämä hajosi. Arvostettu toimittaja oli pian julkisen ryöpytyksen alla, ja hienostuneella taiteella sisustettu asunto vaihtui rupuiseksi vankityrmäksi.

Olisipa Aapo tiennyt, miten asiat ovat nykyään. Saan rakastaa ketä tahansa ilman että joudun syytteeseen tai menetän työni ja maineeni. Saan mennä naimisiin. Saan hankkia lapsia. Toisaalta Aapon tapauksessa kyse ei ollut niinkään rakkaudesta tai parisuhteesta. Aapolla ei olisi ollut mahdollisuutta parisuhteeseen, vaikka hän olisi sellaisen halunnutkin.

Aapo on yksi niistä neljästä miehestä, joiden tarinoita ”Seitsemän kummaa veljestä” valottaa halki Suomen historian.

Aikakaudesta riippumatta homomiehet joutuivat vakaviin ongelmiin seksuaalisen suuntautumisensa takia. Kun asia tuli ilmi tavalla tai toisella, seurauksena oli maineen menetys, hylkääminen ja käräjät. Kun ”haureuden harjoittamisen” paljastui, käräjöintiä käytettiin hyväksi myös muiden asioiden puimiseen kyseistä miestä vastaan.

20-luvun Suomessa homoseksuaalisuudelle ei ollut edes nimeä. Kummien veljesten suojana ei siis ollut mitään yhteisöä. Osa heistä ei tiennyt edes itse, mistä oli kyse.

Kun luen Suomen homomiesten historiaa, mietin lähipiirini nuoria homomiehiä. Miten ystävieni elämät eroavat Aapon, Tuomaksen, Juhanin ja Timon elämistä? Paljonkin, taatusti.

Kutsun kaksi ystävääni, Samulin ja Freddien, eräänä huhtikuisena iltana teatteriharjoitusten jälkeen juttelemaan siitä, millaista on elää seksuaalivähemmistössä 100-vuotiaassa Suomessa. Miltä tulevaisuus näyttää? Aapo, kuuntele.

Miten keskustelu yhteiskunnassa vaikuttaa?

Minä: ”Miten viime vuosina pinnalla ollut Tahdon2013-kampanja on vaikuttanut teidän elämäänne?”

Freddie, 19: ”Kaverini alkoivat saman tien suunnitella häitä.”

Samuli, 19: ”Asiasta puhutaan nyt enemmän. Ihmiset tahtovat tuoda julki, että homous on heille ihan fine. Mutta sitten on se enemmistönä itseään pitävä vähemmistö, joka on tehnyt esimerkiksi ’kyselyn’, jonka mukaan suurin osa Suomesta on seksuaalivähemmistöjä vastaan.”

Freddie: ”Kai nyt, jos ne tekivät sen kyselyn lähipiirissään?”

Samuli: ”Se ryhmä haki aluksi vastakkainasettelua, mutta nyt ne tuntuvat rauhoittuneen. Maahanmuutto on nyt se juttu.”

Freddie: ”Niin, ja vuonna 2010 oli se Homoilta”.

Minä: ”Välillä tuntuu, että mitä suurempi haloo naimisiinmenosta tehdään, sitä enemmän meitä seksuaalivähemmistöön kuuluvia eristetään.”

Samuli: ”Se saattaa alussa olla eristystä, mutta loppupeleissä se johtaa tasa-arvoon.”

Minä: ”Millaisia asenteita olette kohdanneet, kun olette itse puhuneet seksuaalisesta suuntautumisestanne?”

Samuli: ”Aika harvoin mä siitä puhun. Mutta silloin kun puhun, heteronormatiivisuus nousee usein esille. Se on se perusasenne.”

Freddie: ”Mutsin suku on niin heteronormatiivinen, että ne kysyy aina tyttöystävistä. Sitten syntyy se kiusallinen tauko.”

Minä: ”Tuntuuko teistä, että Tahdon2013-kampanjan vuoksi asiasta puhuttaisiin enemmän esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa?”

Samuli: ”En ole koskaan ajatellut, että se olisi tarpeellista.”

Freddie: ”Mä vain yleensä lähden pois, jos keskustelu alkaa mennä tuohon suuntaan.”

Samuli: ”Mua jopa vähän harmittaa, etten ole päässyt kunnolla riitelemään asiasta. Se olisi hauskaa. Osaisin perustella oikeuteni paremmin kuin he.”

Freddie: ”Voin tuoda joskus mun tädin sun luo.”

Onko pakko määritellä?

Freddie: ”En ajatellut seksuaalisuutta mitenkään, ennen kuin ihastuin. Olin vain, että OK.”

Minä: ”Mä olen usein törmännyt sellaiseen, että kun ihminen tajuaa oman seksuaalisuutensa, se haluaa puhua siitä koko ajan.”

Freddie: ”Ehkä silloin on hyvä puhua, jos seksuaalisuus tuntuu ongelmalta. Mulle se ei ole koskaan ollut ongelma.”

Samuli: ”Miksi sen pitäisi olla ongelma?”

Freddie: ”Riippuu varmaan läheisistä. Mun vanhemmat ei ole koskaan olleet erityisen konservatiivisia. Heille homous ei ole ollut ongelma.”

Minä: ”Musta tuntuu, että julkisuudessa oman seksuaalisuuden tajuamista problematisoidaan jopa liikaa. Ajatellaan, että siitä pitäisi tulla jonkinlainen identiteettikriisi.”

Samuli: ”Totta kai silloin tulee kriisi, jos on rakentanut koko elämänsä heterouden ympärille. Silloin asian tajuaminen voi kolahtaa.”

Minä: ”Siihen taas vaikuttaa paljon se, miten yhteiskunnassa sillä hetkellä asiasta puhutaan. Seksuaalisuudesta tehdään ongelma.”

Samuli: ”Ja kaikki ihmiset on pakko luokitella”.

Freddie: ”Tuntuu, että on pakko olla jotain, mutta ei ole yhdentekevää, mitä lopulta olet.”

Minä: ”Slogan! Siitä tässä kaikessa on kyse”.

Samuli: ”Toisaalta itsen luokittelu voi myös helpottaa ihmistä tietyssä valossa. Mehän luokitellaan kaikki, syntymästä asti. On itse asiassa aika outoa, että yhteiskunta perustuu niin vahvasti jaottelulle. Mutta ehkä sitä tarvitaan, että jonkinlainen järjestys pysyy.”

Freddie: ”Mutta onko luokittelua pakko tunkea joka paikkaan?”

Samuli: ”Ehkä ihmisillä on luontainen tarve etsiytyä samankaltaisen ihmisten joukkoon? Ehkä sitä kautta tulee luokittelua?”

Minä: ”Mutta ei siihen tarvitse lähteä, jos ei halua”.

Samuli: ”Jos ihminen tulee kysymään, tykkäätkö tytöistä vai pojista, ei sitä voi kierrelläkään.”

Minä: ”Sellaisesta tilanteesta pääsee helpoimmin eteenpäin, jos vastaa vaan nopeasti ja yksinkertaisesti.”

Samuli: ”Välillä mua kyllä ahdistaa sanoa, että tykkään pojista. Ihmiset alkaa katsoa mua eri tavalla kuin ennen.”

Freddie: ”Ja jos myöhemmin ihastuisi naiseen, siitä tulisi ongelma kaikille muille paitsi mulle. Siitä tehtäisiin ongelma.”

Minä: ”Kiitos yhteiskunta, että teette meistä ongelmia.”

Freddie: ”Mutta on myös toisenlaista haloota. Satenkaariliput kaikkialla!”

Samuli: ”Mutta joillekin se on tärkeää. Lippuja tarvitaan, jos oma identiteetti on olla satenkaarispessu.”

M: ”Joidenkin ihmisten kohdalla olen tajunnut, että heille on tärkeää saada lokeroida itsensä kaikin tavoin. Niillä saattaa olla Tinderissä jopa viisi eri lyhennettä ja määritelmää, joista en ole koskaan kuullutkaan.”

Samuli: ”Seksuaalisuus ei ole mitään pysyvää. Kukaan ei voi olla täysin jotain. Se on mahdotonta.”

Minä: ”Ei ole olemassa 100 prosenttista heteroa tai 100 prosenttista homoa.”

Suomi 100 vuotta

Samuli: ”Toivon, että tulevaisuudessa homoseksuaalisuus ja transsukupuolisuus olisivat normaaleja asioita, eivät enää ihmettelyn aihe. Jouduin hiljattain keskelle inttiporukkaa, ja siellä kuuli edelleen homottelua, mikä on taas sitä heteronormatiivisuutta”.

Minä: ”Oltaisiin vain ihmisiä, ei näitä ja noita. Ja lait läpi, äitiyslaki ja translaki.”

Samuli: ”Musta tuntuu, että homona on vielä kapeampaa olla kuin lesbona. Homoista ajatellaan, että me ollaan kaikki neitejä, mutta lesboissa on enemmän varieteettia. Mistä se tulee? Pornosta?”

Freddie: ”Entä Tom of Finland?”

Samuli: ”Valtaväestö näkee vaan ne neidit.”

Minä: ”Mietittekö koskaan, millaista elämänne olisi, jos eläisitte esimerkiksi 50- tai 60-luvulla?”

Freddie: ”Varmaan aika paskaa.”

Samuli: ”Tavallaan tuntuu, että elämä voisi olla jopa helpompaa, jos ei tietäisi niin paljon kuin nykyään tiedetään. Silloin ei olisi ehkä edes tiennyt, mitä oma seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa?”

Freddie: ”Mua saattaisi ahdistaa, jos en tietäisi, mikä tämä juttu on.”

Samuli: ”Silloin menisi vain yhteiskunnan normien mukana.”

Minä: “Onneksi lopulta, kun syntyi homoyhteisöjä, ne yhteisöt toivat tukea ja turvaa sen ajan myrskyissä. Ne edesauttoivat tilannetta, joka meillä nyt on. Ehkä nyt olisi aika saada kuulua rauhassa eri yhteisöihin. Saisi kuulua mihin kuuluu ja olla mitä on ilman, että pitäisi mahtua tiettyihin muotteihin.”

Keskustelu Samulin ja Freddien kanssa venähtää pitkäksi. Nousemme teatterin kellarista auringon valoon ja lähdemme kotiin. Jään miettimään, että Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa kolme vuotta. Homoseksuaalisuus poistui rikoslaista 46 ja tautiluokituksesta 36 vuotta sitten. Kummat veljekset Tuomas, Juhani, Timo ja Aapo elivät kovin erilaisessa Suomessa.

Toivon, että 2017 olisi hyvä vuosi sekä heille, jotka haluavat lokeroida itsensä tarkasti, että meille, jotka viittaamme luokitteluille kintaalla. Toivon, että saisimme kaikki elää sulassa sovussa. Joku heiluttelisi sateenkaarilippua, joku ei. Joku haaveilisi lapsista, joku kammoaisi lapsiperhearkea. Toivon, että 100-vuotiaassa Suomessa saisi olla butch, femme, mikä ikinä haluaisikaan olla. Joukkueita ei olisi. Pelaisimme kaikki samaa puolta.

Ainu Kortelainen, 17, KirjaKallion opiskelija


KirjaKallio on Kallion ilmaisutaidon lukion monivuotinen kirjallisuushanke. Kahden erityistehtäväaineen, kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun, yhteistyöproduktio on toteuttanut syksystä 2012 lähtien Helsingin Kirjamessujen Louhi-lavan koko ohjelman. Nuortenkirjallisuudelle omistettu Louhi-lava muuttuu syksystä 2016 alkaen KirjaKallio-lavaksi. Messutyön lisäksi KirjaKallio tekee halki vuoden yhteistyötä eri kulttuurialan toimijoiden, kuten kustantamojen, kansalaisjärjestöjen, sanataideklubien, kirjastojen, museoiden ja muiden kaupunkisanansaattajien kanssa. 

www.facebook.com/KirjaKallio

Instagram ja Twitter: @kirjakallio

Tutkija peilin edessa

Tutkija peilin edessä

Jeremy Gould & Katja Uusihakala (toim.)
Gaudeamus

Miten tutkijan henkilökohtaiset piirteet – ikä, sukupuoli, uskonto, etnisyys, luokka-asema sekä kulttuurisesti opitut ajattelutavat – vaikuttavat etnografisesta kenttätutkimuksesta muodostuvaan tietoon? Onko tutkijan mahdollista hallita näiden piirteiden vaikutusta? Miten muodostaa henkilökohtaisista havainnoista tieteellisiksi tutkimustuloksiksi kelpaavaa tietoa?

Tutkija peilin edessä luotaa ihmistieteiden peruskysymyksiä. Suomalaisten tutkijoiden tapaustutkimusten ja henkilökohtaisten kokemusten avulla kirja tarkastelee, miten tieto syntyy tutkijan ja tutkittavan välisessä vuorovaikutussuhteessa.

Kirjan etnografiset tapaustutkimukset kuljettavat lukijan poliittisten aktivistien Kairosta sisällissodasta toipuvaan Ugandaan ja edelleen Namibian entisten vapaustaistelijoiden pariin. Etelä-Afrikassa tarkastellaan valkoisten siirtolaisyhteisöjä, Kuubassa sukupuolta ja seksuaalisuutta ja Boliviassa poliittisen eliitin ”hyvän elämän” politiikkaa. Suomi on tutkimuksen kenttänä venäläisyyden merkitysten analyysille. Tutkijat käyvät läpi kiperiäkin kohtaamisia sekä arkoja ja arkisia tilanteita ja tuntemuksia, joissa kirjoittajat joutuvat koettelemaan ymmärryksensä tai suvaitsevuutensa rajoja.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

Lauri Jäntin palkinto ja Tieto-Lauri 2016

Lauri Jäntin säätiö jakaa 55 000 euroa suomenkieliselle aikuisten, lasten ja nuorten tietokirjallisuudelle Lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tieto-Lauri jaetaan tänä vuonna Marjatta Levannon ja Julia Vuoren taidekirjalle Leonardo oikealta vasemmalle sekä Iiris Kalliolan ja Lasse J. Laineen luonto- ja retkeilykirjalle Suomen lasten retkeilyopas.

Aikuisten tietokirjallisuuden Lauri Jäntin palkinnon saa biologi Helena Telkänranta eläinten kokemusmaailmaan pureutuvasta teoksestaan Millaista on olla eläin?

Lisäksi Lauri Jäntin säätiö myöntää kunniamaininnat Tuomas Teporan historiateokselle Sodan henki. Kaunis ja ruma talvisota sekä Markku Wileniuksen Tulevaisuuskirjalle.

Tieto-Lauri

Tieto-Lauri myönnetään joka kolmas vuosi ansiokkaalle lasten tai nuorten tietokirjalle. Palkintosumma on 30 000 euroa ja palkinnon tarkoituksena on kannustaa tietokirjailijoita laatimaan teoksia, jotka innostavat lapsia ja nuoria lukemaan ja syventymään eri tiedon aloihin. Vuoden 2016 palkinto jaetaan kahdelle teokselle, jotka tuovat niin kulttuurihistoriallista kuin myös luonnontieteellistä ja arkista tietoa lasten ja aikuisten yhdessä kohdattaviksi. Levannon ja Vuoren Leonardo oikealta vasemmalle sekä Kalliolan ja Laineen Suomen lasten retkeilyopas elävöittävät suomalaista tietokirjallisuuden kenttää ja toimivat kunnianhimoisina esimerkkeinä lapsille ja nuorille suunnatun tietokirjallisuuden eri lajeista ja kerronnan keinoista.

Leonardo-oikealta-vasemmalle

Leonardo da Vincin ihmeellisestä elämästä, taiteesta ja mietteistä koottu taidekirja Leonardo oikealta vasemmalle (Teos 2014) avaa ovia eurooppalaiseen kulttuurihistoriaamme. Arvostettu tekijäpari, museopedagogi Marjatta Levanto ja graafikko Julia Vuori, esittelee renessanssineron luonnontieteellisesti tarkkana tutkijana, jonka monialaisuus ällistyttää. Nuorta lukijaa voivat kiehtoa silmämunan leikkelytekniikat tai varhaiset helikopteriluonnokset yhtä lailla kuin Mona Lisan arvoituksellisen hymyn selitys. Kirjan ulkoasu on erityisen kaunis kuultosivuineen ja lukunauhoineen.

Suomen-lasten-retkiopas

Iiris Kalliolan ja Lasse J. Laineen Suomen lasten retkeilyopas (Otava 2014) saa aistit valppaaksi ja vie jo kirjan sivuilla lukijan jännittäville luontoretkille. Ennen muuta se houkuttelee lähtemään metsiin, rannoille ja soille sekä ohjaa löytämään ihmeteltävää niin kallionkoloista, järvivedestä kuin tähtitaivaalta. Kirjassa riittää katseltavaa pienellekin luonnon harrastajalle. Eloisa ja hauska kieli palkitsee lukijan yltäkylläisesti. Suomen lasten retkeilyopas on valloittava teos.

Lauri Jäntin palkinto

Lauri Jäntin säätiö myöntää 15 000 euron palkinnon sekä kaksi 5 000 euron kunniamainintaa tunnustuksena merkittävien vuonna 2015 julkaistujen suomenkielisten tietokirjojen tekijöille.

Millaista-on-olla-elain

Biologi Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? (SKS 2015) avaa kiinnostavia ja osin hämmentäviäkin näkymiä eläinten aisteihin, havaintomaailmaan, oivalluskykyyn ja tunteisiin. Sen aineisto ulottuu koirista, kissoista ja häkkilinnuista aina perhosiin, kovakuoriaisiin ja matoihin, ja tiedon pohjana ovat uusimmat fysiologiset ja etologiset tutkimustulokset. Kirja opettaa meitä ymmärtämään eläinten maailmaa ja osoittaa, että olemme itse paljon lähempänä sitä kuin olemme ehkä koskaan luulleetkaan.

Sodan-henki

Historiantutkija Tuomas Teporan Sodan henki – Kaunis ja ruma talvisota (WSOY 2015) kertoo uudesta näkökulmasta talvisodan kotirintaman mielialoista sekä sodan uhan ja sen syttymisen aikaansaamasta vahvasta yhteishengestä. Tepora on hyödyntänyt pääosin ennen käyttämätöntä arkistomateriaalia tutkiessaan mielialoja ja niiden vaihtelua lyhyen sodan eri vaiheissa. Kyseessä on Maan Turva -järjestön arkisto, johon kerättiin tuhansien asiamiesten raportit mm. työpaikoilta ja lähinaapurustoista. Kirja osoittaa, että kansan mielipiteillä oli vaikutuksensa maan johdon päätöksiin.

Tulevaisuuskirja

Tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wileniuksen Tulevaisuuskirja (Otava 2015) auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät muokkaavat tulevaisuuttamme ja mihin suuntiin yhteiskuntamme liikkuu. Kirja on helppolukuinen ja selkeä esitys siitä, miten megatrendit kuten teknologioiden käyttö, globalisoituminen ja demografiset muutokset vääjäämättä mullistavat yhteiskunnan rakenteita, arvoja ja toimintatapoja. Kirjassa keskeisessä asemassa oleva suurien syklien teoria asettaa nykyisen kehityksen laajempaan historialliseen kokonaiskuvaan. Teoksessa on paljon ainesta julkisen keskustelun ja päätöksenteon tueksi.

unnamed-2

Erilaisuuden ja kylmän sietämistä: tietokirjailijoita Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä 2.12

Kansainvälisen bestseller-tietokirjan Viisauden talo – Länsimaiden arabialainen perintö kirjoittaja Jonathan Lyons esitelmöi Helsingin yliopistolla 1.12. ja puhuu Akateemisessa kirjakaupassa 2.12. Lyons on median tavattavissa 1.–3.12.

Tohtori Jonathan Lyons on tunnettu aatehistorian tutkija ja tietokirjailija, jonka suositut teokset ruotivat idän ja lännen välisiä leikkauspisteitä, erityisesti länsimaiden käsitystä Islamista. Viisauden talo ja Lyonsin toinen suosittu kirja Islam through Western Eyes: From the Crusades to the War on Terrorism ovat herättäneet paljon keskustelua kuinka länsimaissa usein vallitseva anti-islamistinen puhetapa estää ylittämästä kulttuuripiirien väliin luotua poliittista umpikujaa.

Jonathan Lyons kertoo kirjoistaan Keskuskadun Akateemisessa kirjakaupassa keskiviikkona 2.12. kello 18, keskustelukumppaninaan VTL, tietokirjailija Ari Turunen, jonka uusi tietokirja Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit  käsittelee sitä miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä. 

Lyons luennoi myös Helsingin yliopistolla tiistaina 1.12. kello 17.15–19 (päärakennus, Unioninkatu 34, auditorium XIII) aiheenaan ”From East to West: Islam and the Formation of Western Science”. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Lyonsin Viisauden talo kertoo huikean tarinan siitä, kuinka kourallinen kristittyjä tutkijoita matkusti keskiajalla arabialaisen sivistyksen keskuksiin, vaikka aikalaiset kävivät verisiä ristiretkiä islamia vastaan. Heidän tuomansa tieto mullisti eurooppalaisen tieteen ja loi perustan renessanssille. Samaan aikaan kun keskiajan Eurooppa oli suvaitsematon takapajula, arabialaiset filosofit, matemaatikot ja astronomit lähestyivät ihmismielen rajoja. Tiedon keskipiste oli Viisauden talo, valtava kirjasto, yliopisto ja kulttuurikeskus Bagdadissa. Aikana, jolloin Euroopan parhaissa kirjastoissa oli joitakin satoja teoksia, Viisauden talossa niitä oli 400 000.

Jonathan Lyons työskenteli yli 20 vuotta Reutersin toimittajana ja ulkomaan kirjeen­vaihtajana enimmäkseen islamilaisessa maailmassa. Hän on väitellyt sosiologian tohtoriksi Monashin yliopistosta ­Melbournessa, Australiassa, ja asuu Washington, D.C.:ssä. Lyons on kirjoittanut neljä suosittua tietokirjaa muiden julkaisujen ohella.

Akateemisen kohtauspaikalla myös Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani

Samana päivänä kello 17.00 Akateemisen kohtaamispaikalla esiintyy ruotsalainen tietokirjailija Bea Uusma.

Kolme ruotsalaismiestä lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Vuonna 1930 miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta. Tapaus on kiehtonut kirjailijoita, toimittajia, lääkäreitä ja tavallisia ihmisiä, ja siitä on kirjoitettu paljon. Ruotsissa on myös Andrée-retkikunnalle omistettu museo.

Bea Uusmassa heräsi intohimoinen kiinnostus aiheeseen, ja hän luki kaiken naparetkeen liittyvän. Ja alkoi ratkoa arvoitusta. Kuinka he kuolivat? Miksi he kuolivat? Mitä oikein tapahtui? Näin alkaa retki kauas menneisyyteen ja palapelin palaset loksahtelevat vaiheittain paikalleen. Lopulta saadaan seikkaperäinen vastaus kaikkiin kysymyksiin – ainakin teoriassa.

Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015) on tietokirjallisuutta kiehtovimmillaan: sen jälkeen tuntuu kuin olisi itse käynyt tapahtumapaikoilla, palellut pakkasessa, syönyt jääkarhunlihaa ja sulattanut lunta juomavedekseen.

Bea Uusma on ruotsalainen lääkäri, kuvittaja ja kirjailija. Vuonna 2013 hän sai Naparetkestä tietokirjallisuuden August-palkinnon.

Jaana Airaksinen

Tietokirjallisuuden edistämispalkinto Jaana Airaksiselle

Suomen tietokirjailijat ry on myöntänyt Into Kustannuksen toimitusjohtaja ja kustantaja Jaana Airaksiselle Tietokirjallisuuden edistämispalkinnon. Airaksinen vastaanotti palkinnon Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 24.10.2015. Samassa tilaisuudessa palkittiin myös Tietokirjailijapalkinnon saajat.

Nyt toista kertaa myönnetty edistämispalkinto annetaan henkilölle, joka on edistänyt ansiokkaasti tietokirjallisuuden ja tietokirjailijoiden asemaa. Airaksinen haluaa lahjoittaa osan 6 000 euron suuruisesta palkintosummasta Animalian eläinoikeustyöhön.

”Tietokirjallisuus voi olla myös viihdyttävää.”

Suomen tietokirjailijat nostaa palkintoperusteluissa esille muun muassa Into Kustannuksen Tiedon jano -tietokirjakiertueen. Tiedon jano on yhdessä tietokirjailijoiden ja muiden kustantajien kanssa toteutettu yhteistyöhanke, joka on tuonut ilahduttavalla ja toimivalla tavalla tietokirjailijat ja lukijat yhteen. Hanke on toteutettu Koneen Säätiön tuella.

Airaksinen muistuttaa, että tietokirjallisuus voi olla myös viihdyttävää. Tietokirjallisuus ei ole vain asiantuntijoiden kirjallisuutta, vaan hyvälle tietokirjalle löytyy aina paikka jokaisen lukijan yöpöydältä. Hyvän tietokirjan kanssa nukkuu paremmin!

Palkintoperustelut:

Kustantaja, tietokirjailija ja dekkaristi Jaana Airaksinen on toiminut kirja-alalla monessa roolissa. Hän on julkaissut maailmankauppaa ja kestävää kehitystä sekä ruumiillisuutta käsitteleviä tietokirjoja, dekkareita ja toiminut Voima-lehden päätoimittajana. Vuonna 2007 Airaksinen oli mukana perustamassa Into Kustannusta, jonka toimitusjohtajana ja kustantajana hän on siitä asti työskennellyt.

Pamflettisarjalla aloittanut Into on noussut nopeasti pienestä tekijästä merkittäväksi suomalaiseksi tietokirjakustantajaksi. Se julkaisee vuosittain noin 70 nimikettä, joista suurin osa on tietokirjallisuutta. Nimikemäärästä huolimatta Into on säilyttänyt pienen kustantamon ketteryyden: se pystyy reagoimaan julkaisuillaan ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun nopeasti ja painokkaasti.

Airaksisen kautta Innolla on alusta asti ollut vahvat siteet kolmannen sektorin toimijoihin, joille kustantamo on tarjonnut tärkeän julkaisu- ja jakelukanavan. Airaksinen ja Into tekevät myös merkittävää työtä julkaisemalla aktiivisesti nuorten tutkijoiden ja tekijöiden tietokirjoja. Into on tuttu näky niin isoissa kuin pienissä kirja- ja kulttuuritapahtumissa. Se on pyörittänyt tietokirjakiertuetta, järjestänyt uusia tietokirjatapahtumia ja heiluttanut tietokirjallisuuden lippua korkealla ympäri Suomen. Kaikessa tässä Airaksisen kädenjälki näkyy vahvana.

Jaana Airaksinen (s. 1961) on kustantaja, kirjailija ja toimittaja. Hän on tietokirjoihin keskittyneen Into Kustannuksen toimitusjohtaja, kustantaja ja yksi perustaja. Savosta kotoisin oleva Airaksinen on kirjoittanut muun muassa tietokirjoja maailmankaupasta ja kestävästä kehityksestä.