9-elakelaisten-taitettu-itsetunto

Eläkeläisten taitettu itsetunto

Kimmo Kiljunen
Minerva

Vaikka eläkeläiset ovat yhä suurempi kansanosa, he eivät toistaiseksi nauti ansaitsemaansa arvonantoa eikä heidän äänensä aina pääse kuuluville edes heitä itseään koskevassa päätöksenteossa.

Suomessa väestö ikääntyy tällä hetkellä nopeimmin koko Euroopassa. Väestörakenteen muutos ja kasvavat terveysmenot edellyttävät, että ikääntyvien kansalaisten asemaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
Kirjan uusittu ja täysin ajankohtaistettu toinen laitos arvioi uutta hallitusohjelmaa, jossa on 12 kohdan leikkauslista ikäihmisten kiusaksi. Sen vastapainona kirjassa on 12 kohdan uudistuslista, jolla parantaa eläkeläisten elinoloja ilman merkittäviä määrärahalisäyksiä.

Eläkerahastot paisuvat vuosi vuodelta yhä uskomattomampiin mittasuhteisiin. Eläkevarantopotti kasvaa 39 900 euroa joka tunti.

Kirjassa on tuore laskelma taitetun indeksin korvaamisesta palkkatasoindeksillä. Indeksiuudistus voidaan toteuttaa koskematta eläkerahastojen pääomaan tai korottamatta eläkemaksuja.

Kirjan johtopäätös on ilmeinen. Suomessa on varaa oikaista sekä taitettu indeksi että eläkeläisten taitettu itsetunto, jos niin haluamme.

Lue lisää kustantajan sivuilta.