Avainsana-arkisto: helmikuu 2016

murhatut-veljet

Murhatut veljet

Marko Paavilainen
Siltala

Kolmen teloitetun veljeksen tarina valottaa kansalaissodan traagisia vaiheita.

Kansalaissodan ensipäivinä 1.2.1918 punaiset murhasivat Vihdissä seitsemäntoista valkoista. Tienposkeen ammuttujen joukossa oli kolme kuuluisaa veljestä: arkkitehdit Valter ja Ivar sekä metsänhoitaja William Thomé. Jokaisen ura oli vahvassa nousussa: arkkitehtiveljekset olivat voittaneet Stockmannin tavaratalosta järjestetyn kilpailun ja Williamista povattiin metsähallituksen uutta johtajaa.

Murhatut veljet kertoo väkevästi Thomén veljesten lyhyeksi jääneestä elämästä, varttumisesta Alajärvellä kruununtorpassa sekä noususta arkkitehtuurin ja talouselämän nimimiesten piireihin. Heti Williamin avioon vihkimisen jälkeen miehet työtovereineen pakenivat punaisesta Helsingistä, mutta uskalias matka kohti valkoista Suomea päättyi jo Vihdissä teloittajien kiväärinpiippujen eteen.

Historiantutkija Marko Paavilainen piirtää Vihdin veritöiden kautta hätkähdyttävän kuvan punaisesta terrorista läntisellä Uudellamaalla ja sitä seuranneesta valkoisesta kostosta. Murhatut veljet kuvaa kansalaissotaan osallistuneiden kovia kohtaloita, oikeuden ja inhimillisyyden puolustajia sekä syyttöminä teloitettuja. Teos paljastaa myös yhden Suomen rikoshistorian pahamaineisimman murhajoukon.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

Maailmantalouden_minotauros

Maailmantalouden Minotauros

Yanis Varoufakis
Vastapaino

Maailmantalouden Minotauros on jännityskertomus siitä, kuinka maailma vaelsi vuoden 1929 kriisistä vuoden 2008 romahdukseen. Sodan jälkeen Yhdysvallat nousi maailmanmahdiksi valtavilla ylijäämillään. Se nosti Saksan ja Japanin kasvuun ja pani Euroopan unionin alulle. 1970-luvulla sen ylijäämät vaihtuivat raskaiksi alijäämiksi, mutta silti se porskutti edelleen. Kuinka tämä oli mahdollista?

Vastaus on Minotauros: rahoitussektorin hirviö synnytti nerokkaan järjestelmän, joka kierrätti koko maailman pääomat Yhdysvaltojen kautta. Näin Wall Street loi valtavat voitot, jotka se pian moninkertaisti yhä holtittomammalla arvopaperikaupalla – kunnes Minotauros sortui vuonna 2008. Kuinka estää maailmaa ajautumasta yhä uusiin, yhtä typeriin kriiseihin?

Teos on nautittava lukuelämys, jossa yhdistyvät loistelias tyyli, tarinaniskennän taito ja suvereeni asiantuntemus.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

koko vuoden grillauskirja

Koko vuoden grillauskirja

Risto Mikkola
Readme.fi

Grillaus elää muiden ruokatrendien mukana. Makkaran käryä useammin kotigrilleistä nousevat nyt ilmoille etnisistä ravintoloista, aitoamerikkalaisesta barbecue-perinteestä ja ruokarekkojen streetfood-antimista tutut aromit. Uusin eväin kohti hehkuvinta grillikautta suunnataan myös tässä teoksessa, jonka sivuilla tirisevät mehevät klassikot sekä uudet, savunmakuiset grilliherkut. Lue ja nauti vuoden kuumin ruokakirja kylmän juoman kera.

Risto ”Ripe” Mikkola on monissa liemissä keitetty kokki, joka on huhkinut hellan ääressä kymmenissä keittiöissä eri puolilla maailmaa. MasterChef Suomi – kisan tuomarinakin kaikelle kansalle tutuksi tullut Ripe on myös tulisieluinen grillaaja, joka ei malta pysyä poissa grillin äärestä talvipakkasillakaan. Ja miksi pysyisikään, sillä sen verran rennolla meiningillä valmistuvat hiilten hehkussa niin äijämäiset liharuuat kuin kevyemmätkin herkut. Musan soidessa, grillipihdit toisessa ja viinilasi toisessa kädessä grillaillen.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

suupaloja

Suupaloja! Pikkuruokia ja naposteltavaa maailmalta

Hannele Hyvärinen
Readme.fi

Suupaloja kokoaa yksiin kansiin maailman kiehtovimpien ruokakulttuureiden pikkusyötävät.

Makumatka koostuu kymmenestä menusta, jotka ovat rakenteeltaan yhtenäisiä: Aluksi nautitaan drinkki ja naposteltavaa, sitten syödään suolaisia suupaloja ja klassikkoannos. Jälkiruoaksi maistuu makea suupala. Kirjan helpot mutta oivaltavat reseptit innostavat kutsumaan ystäviä kylään. Rennot illat vietetään yhteisen pöydän ja hyvän ruoan ääressä. Haarukoita pöytään ei tarvita, sillä nämä herkut syödään käsin.

Suosittua Kokit ja Potit -ruokablogia kirjoittavan Hannele Hyvärisen suosikkiruokia ovat pikkuruoat ja tahnat – Suupaloja on ylistys juuri näille herkuille. Kirjan tunnelmallinen kuvitus on Johanna Myllymäen käsialaa.

Lue lisää kustantajan sivuilta.

tiedeusko

Tiedeusko ja todellisuuden rajat

Stenmark Mikael
Kirjapaja

Luonnontieteen valtava merkitys maailmalle on johtanut monet väittämään, että ihmiskunnan tulisi tulevaisuudessa asettaa luottamuksensa juuri tieteeseen kaikkien ongelmien ratkaisemisessa.

Mikael Stenmarkin laajasti kiitetty tutkimus pureutuu tällaisen ”tiedeuskon” perusteisiin ja analysoi kriittisesti muun muassa seuraavia aiheita: Voiko tiede kertoa meille kaiken, mitä todellisuudesta voidaan tietää? Voiko tiede kertoa meille elämän tarkoituksen tai antaa parhaan tiedon moraalisista periaatteista? Voiko tieteestä tulla jopa uskonnon korvike?

Stenmarkin terävässä analyysissa paljastuu, ettei tiedeusko ole itsekään lopulta tieteellistä, vaan sen taustalta löytyy joukko kyseenalaisia, tieteen ulkopuolisia filosofisia uskomuksia.

Lue lisää kustantajan sivuilta.